Syksyn ekoteot

Pieniä ekotekoja! Elämänmuutoksissa yleisesti kannustetaan pieniin muutoksiin. On helpompi pitäytyä muutoksissa pitkäkestoisesti, jos koko elämä ei mullistu kerralla vaan etenemme tavoitteeseemme pienin askelin. Missiomme on pienentää hiilijalanjälkeämme. Ilmastonmuutoksen hillintään tarvitsemme koko yhteiskunnan panosta. 2017 Sitra julkaisi Suomen ympäristökeskuksen raportin siitä kuinka tavalliset suomalaiset voivat pienentää hiilijalanjälkeään. Raportissa todetaan, että kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt koostuvat asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja muista tavaroista ja palveluista. Lähdemme siis elämäntaparemontissamme liikkeelle tuon raportin opeilla ja tutkimme, kuinka omat valintamme vaikuttavat meihin ja ympäristöömme.

Asuminen

Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, suuret linjat asumisen suhteen on tehty, eikä niihin ole tulossa lähiaikoina muutoksia. On ollut hienoa seurata aurinkopaneelien yleistymistä ja tänä kesänä kaksi serkkuani, jotka ovat olleet enemmänkin ilmastonmuutosvastarintaisia, asennuttivat omakotitaloihinsa aurinkopaneelit. Olisi hienoa panostaa aurinkoenergiaan itsekin, mutta taloudellisesti asia ei ole juuri nyt ajankohtainen. Tulevaisuuden tavoitteena se on ollut jo viimeiset 10 vuotta. Sähkönhinta kannustaa tosin juuri nyt myös näihin suurempiin hankintoihin, joten ehkäpä vielä lähiaikoina muutamme mielemme ja laitamme aurinkopaneelit tilaukseen. Aurinkokeräimet meillä jo on ja hyödynnämme auringon lämpöä käyttöveden lämmitykseen ja vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän tarpeiksi. Sitran sivuilta selviää, että aurinkokeräimien avulla hiilijalanjälki pienenee jopa 7% vuodessa. Tämänhetkinen hiilijalanjälkemme ei kuitenkaan tästä hyödy, sillä aurinkokeräimet ovat olleet käytössä jo yli seitsemän vuotta ja pyrkimys on jatkuvasti löytää uusia tapoja, joilla hiilijalanjälkemme pienenee. Elo-syyskuussa taloamme ei vielä tarvitse lämmittää, käyttövesi lämpiää auringolla, ja valojakaan ei vielä kaivata. Asumiseen liittyvät tavoitteet syksylle on löydettävä muualta. Tavoitteemme elo- ja syyskuulle on pienentää sähkönkulutusta. Mitä voimme tehdä? - Kännykän käytön vähentäminen - TV:n käytön vähentäminen - Streaming-palveluiden käytön vähentäminen - vedenkeittimen käytön vähentäminen Keskiarvo sähkönkulutus elokuulle talossamme on 700kWh ja syyskuussa 800kWh, katsotaan pääsemmekö näillä tavoitteilla alittamaan aiemman kulutuksemme.

Liikenne

Kuvasin edellisessä kirjoituksessa jo liikkumiseen liittyvät rajoitteet. Asumme metsän keskellä. Teen 100% etänä työni, mieheni ja tyttäremme käyvät päivittäin töissä ja koulussa keskustassa ja sen lisäksi koko perheen harrastukset vaativat liikkumista hybridiautollamme. Kerran viikossa käymme harrastamassa pidemmän automatkan sijaan lähikylämme keskustassa, jonne matkaa on 5km. Syksyn tavoitteena on liikkua tuohon harrastukseen mahdollisimman paljon pyörällä.

Ruoka

Syksy on taloudessamme mukavaa aikaa. Ruokaa saadaan todella paljon pöytään omalta kasvimaalta ja luonnosta. Syksyllä lämmitämme jo paljon leivinuunia ja tavoitteena on tehdä viikon ruuista suurin osa viikonloppuisin lämmityksen yhteydessä. Lisäksi tavoitteena on vähentää teen, kaakaon ja suklaan käyttöä. Kahvinjuojia taloudessamme ei ole. Lisäksi emme osta lihaleikkeleitä syksyn aikana ollenkaan.

Tavoitteet kiteytettynä

  • Sähkönkulutuksen pienentäminen verrattuna normaalikulutukseemme
  • Harrastuksiin liikkuminen pyörällä
  • Teen, kaakaon, suklaan ja lihaleikkeiden käytön vähentäminen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aloitetaan ilmastotalkoot