Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Syksyn ekoteot

Pieniä ekotekoja! Elämänmuutoksissa yleisesti kannustetaan pieniin muutoksiin. On helpompi pitäytyä muutoksissa pitkäkestoisesti, jos koko elämä ei mullistu kerralla vaan etenemme tavoitteeseemme pienin askelin. Missiomme on pienentää hiilijalanjälkeämme. Ilmastonmuutoksen hillintään tarvitsemme koko yhteiskunnan panosta. 2017 Sitra julkaisi Suomen ympäristökeskuksen raportin siitä kuinka tavalliset suomalaiset voivat pienentää hiilijalanjälkeään. Raportissa todetaan, että kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt koostuvat asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja muista tavaroista ja palveluista. Lähdemme siis elämäntaparemontissamme liikkeelle tuon raportin opeilla ja tutkimme, kuinka omat valintamme vaikuttavat meihin ja ympäristöömme. Asuminen Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, suuret linjat asumisen suhteen on tehty, eikä niihin ole tulossa lähiaikoina muutoksia. On ollut hienoa seurata aurinkopaneelien yleistymistä ja tänä kesänä kaksi serkkuani, jotka ovat olleet enemmänkin ilma